Wirmon Vihannes Oy on perustettu vuonna 2011 jalostamaan Setälän maatilan juureksia. Joka on viljellyt juureksia jo neljällä vuosikymmenellä. (aloitettu v.1991). Juuresten viljely ollut päätuotanto suunta vuodesta 1997.
Setälän maatilalla viljellään porkkana, palsternakka ja punajuuri. Lanttu viljellään yhteistyössä naapurin kanssa.
Certifikat IP (Finnish).pdf
Tuotantoon kuuluu porkkana, lanttu, palsternakka, punajuuri ja peruna.
Wirmon Vihannes Oy toimii n.1200 neliön tuotantotiloissa Mynämäen kunnan
Karjalankylässä.
Käytetty raaka-aine on peräisin omista ja lähitilojen viljelmiltä. Tavoitteenamme on saada mahdollisimman puhdasta ja ekologista raaka-ainetta, sekä suurtalouksien, että tukkuliikkeiden käyttöön, minimoimalla mm. kuljetusketjua pellolta kuluttajalle. Kuorinnassa käytettävä raaka-aine pestään ja lajitellaan kuorintaa varten omassa vihannesten pesu- ja lajittelukeskuksessa. Kylmätilat, jonne raaka-aine varastoidaan syksyllä, ovat nekin samassa pihapiirissä. Pitkien kuljetusten aiheuttama laadun heikkeneminen ja tuotteen jalostuksen aiheuttama hiilijalanjälki saadaan näin minimoitua. Kaikessa toiminnassa jätteiden käsittelyyn ja puhtaan veden kulutukseen on kiinnitetty myös erityistä huomiota.
Wirmon Vihannes Oy pystyy toimittamaan pestyt vihannekset (porkkana, lanttu, punajuuri, palsternakka ja peruna) pakattuna erillaissin pakkaus kokohin. Kuoritut tutteet, kokonaisena tai erillaisina jalosteina.